Laukkasten Sukuseura ry.
Laukkasten Sukuseura ry.
Laukkasten isännänviiri

04.11.2008

Yhdistys Jäsenyys Sukuhistoria Ajankohtaista Sukuneuvosto Toimikunnat Säännöt Sukutunnukset Sukututkimus Sukukokoukset Lehti Palaute

Sukukokoukset

Sukukokoukset
Kaikki Laukkaset Kuopioon!
Kesälahden Laukkaset kokoontuivat 9.8.2008
Laukkalan Laukkasia juurillaan
Rantasalmen sukukokous 1.7.2006
Helsingin sukukokous 28.6.2003
Savonlinnan sukukokous 1.7.2000

Sukukokoukset

Sukuseuramme järjestää sukukokouksen kesäkautena joka kolmas vuosi. Virallisen, sääntömääräisen kokouksen lisäksi on samalla vietetty yhteistä juhlaa, jonka ohjelmaan on kuulunut lounas, erilaisia esityksiä ja musiikkia sekä päivän päätteeksi tehty retki. Joka toinen kokous on pidetty Savonlinnassa ja joka toinen muualla.

Välivuosina pienryhmät järjestävät omia sukuhaarakohtaisia kokoontumisiaan, joiden muoto ja toiminta on järjestäjien vapaasti päätettävissä. Halutessanne julkaisemme pienryhmien kokousilmoituksia lehtemme sivuilla tai näillä kotisivuillamme Ajankohtaista-palstalla.

KAIKKI LAUKKASET KUOPIOON!

Laukkasten sukuseura ry:n varsinainen sukukokous ja -juhla
pidetään Kuopiossa
lauantaina 27. kesäkuuta 2009.

Kokouspaikka on Quality Hotel Iso Valkeinen, joka sijaitsee viitostien varrella n. 6 km torilta pohjoiseen.

Aloitamme sääntömääräisellä, savolaishenkisellä sukukokouksella. Sen jälkeen on lounas ja varsinainen juhla, jonka teemana on savolainen ruokaperinne. Näyttelyt liittyvät juhlateemaan. Tarkemmat tiedot päivän ohjelmasta, ilmoittautumisesta jne. julkaistaan Laukkaset-lehdessä 1/2009 ja kotisivuillamme keväällä 2009.

Kuopiohan on savolaisten piäkaupunki kauniin Kallaveden sylissä. Kaikkien tunteman Pohjois-Savon maakuntalaulun, Kallavesj-laulun sanoittaja Aaro J.Jalkanen synnytti laulun sanat Amerikassa. Viidennessä säkeistössä hän muistelee savolaista ruokaperinnettä näin:

"Kallavesj, Kallavesj,
poessa poes on antimesj!
Tiäl ei outap poekarukkoo
äejin lämmin kalakukkoo
laovantaesi’ saonan piäl,
mitä viel, mitä viel."

Tervetuloa savolaiseen kielikylpyyn Kuopioon!

Kesälahden Laukkaset kokoontuivat 9.8.2008

Kesälahden sukuhaaraan kuuluvat Laukkaset kokoontuivat ensimmäistä kertaa sukukokoukseensa Kesälahdelle lauantaina 9.8.2008. Kokouksen puuhamiehinä olivat veljekset Risto ja Jouni Laukkanen, rovasti Heikki Laukkanen ja tätä sukua paljon tutkinut Vantaan Heikki Laukkanen.

Tilaisuus alkoi Kesälahden kirkossa, jossa pidetyn hartauden aluksi kuultiin Kerimäen Keijo Laukkasen esittämiä tuttuja, hengellisiä lauluja. Äänekosken Sumiaisten kanttori Päiviö Turtiainen säesti uruilla. Kesälahden Laukkasiin kuuluva rovasti Heikki puhui onnesta, joka syntyy, kun saa olla mukana oman suvun helminauhan jatkumossa. Yhteisesti veisatut virret soivat voimakkaina. Kirkkohartauden jälkeen laskettiin kukat Kesälahden sankarimuistomerkille ja tutustuttiin Vantaan Heikin opastuksella suvun hautoihin.

Varsinainen kokous vietettiin Kesälahden Ruokkeen lomakylässä, jonka omistavat Pentti ja Mika Laukkanen. Paikalle tuli arviolta 60 henkeä. Ohjelmaosuudessa puheenvuoroja käyttivät sukuseuran varapuheenjohtaja Risto, Kesälahden suvun tutkija Heikki ja Laukkasten sukuseura ry:n puheenjohtaja Aimo. Juhlaväki sai nauttia Keijon ja Päiviön taitavasta laulusta ja musisoinnista. Runsaasta noutopöydästä Laukkasen Kalan omat valmisteet ja Ruokkeen lomakylän keittiön herkut saivat veden kielelle. Vantaan Heikin tutkimusaineistopöytä karttoineen ja tietoineen keräsi uteliaita ympärilleen. Jutustelu jatkui muisteluiden kerronnalla vielä virallisen ohjelman päätyttyäkin. Kesälahden kokouksella tuntui olevan selvä tilaus. Harvoin tavattujen sukulaisten yhdessäolo ja uusiin sukulaisiin tutustuminen loi osallistujille vahvaa yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Margit Laukkanen


Kokouksen suunnittelijat ja toteuttajat Kesälahden kirkon ovella. Vas. Rovasti Heikki, sukuseuran varapuheenjohtaja Risto, suvun tutkija Heikki Vantaalta ja Riston veli Jouni, kaikki Kesälahden Laukkasia.


Ruokkeen lomakylän terassilla tunnelma oli lämmin, eikä kolea ilma haitannut hyvin suunnitellun juhlan ohjelman seuraamista.


Vantaan Heikki (oik.) havainnollisti tutkimustuloksiaan valokuvin, tiluskartoin ja kertomalla suvun historiasta.


Sukujuhlan nuorimpia vieraita Puruveden rannalla Ruokkeenniemen hämärtyvässä illassa.

Rantasalmi Laukkalan Laukkasia juurillaan Laukkalan Laukkasia juurillaan

Pielaveden sukuhaaroihin kuuluvia Laukkasia saapui Laukkalan nuorisoseurantaloon 7.7.2007 pidettyyn toiseen sukukokoukseensa kiitettävän runsas joukko, noin 120 henkeä. Mukana oli Laukkasia Helsingistä Rovaniemelle ja ulkomailtakin Ruotsia, USA:ta ja Venäjää myöden.

Aamukahvin jälkeen juhlaväki suuntasi Laukkalan kyläkirkkoon aamuhartauteen. Sen toimittivat suvun omat kirkonmiehet, Laukaan kirkkoherra Timo Vuojus ja Äänekosken Sumiaisten kanttori, sukuseuran sihteeri Päiviö Turtiainen (Laukkanen).

Kirkkomaan sankarihaudalle hiljennyttiin laskemaan muistokukat ja sen jälkeen retkeiltiin Halmelammin tilalle, joka on yksi Laukkasten kantatiloja Laukkalassa. Siellä Hanna Kärkkäinen valotti tilan mielenkiintoista historiaa ja sukunsa vaiheita tarkkaavaiselle vierasjoukolle talon suuressa tuvassa.

Laukkalan nuorisoseuran emäntien valmistaman maukkaan aterian jälkeen seurasi ohjelmallinen iltapäivä, jonka pääaiheena kuultiin fil. lis. Kari Laukkasen esitys tekeillä olevasta sukukirjasta. Useat mukanaolijat kertoivat lisäksi omaan sukuunsa liittyviä muisteluitaan. Myös runoja ja lauluja esitettiin sekä kajautettiin muutama yhteislaulukin. Runsaat lahjoituksina saadut arpajaisvoitot jaettiin onnekkaille, jonka jälkeen päästiin nauttimaan iltapäiväkahvia ja muurinpohjalettuja. Vapaamuotoinen keskustely rönsyili vilkkaana, ja näytteille tuoduille, vanhoille valokuville riitti katselijoita pitkin päivää.

Seuraava eli kolmas Pielaveden Laukkasten kokoontuminen päätettiin pitää Keiteleellä vuonna 2010.

Margit Laukkanen

Timo Laukkanen
Timo Laukkanen, kokouksen isäntä, toivotti väen tervetulleeksi Laukkalaan. Laukkasten Sukuseura ry palkitsi pitkään, aktiivisesti ja tuloksellisesti sukuseurassa toimineen Timon kunniakirjalla, joka ojennettiin hänelle täällä hänen kotikylänsä nuorisoseurantalolla.

Kirkkokansaa
Aamuhartauteen saapuva juhlaväki lähes täytti Laukkalan kyläkirkon. Etupenkissä vasemmalla kirkkoherra Timo Vuojus.

Sateenvarjokansaa
Sateenvarjo oli tarpeen Laukkalan hautausmaalla. Yhteisen kukkienlaskun jälkeen monet kävivät vielä omaistensa haudoilla.

Halmelammin tuvassa
Hanna Kärkkäinen kuulijoittensa ympäröimänä Halmelammin tuvassa. ”Hänen esityksensä oli sellaisenaan valmista aineistoa tulevaan sukukirjaan,” arvioi sukukirjamateriaalia keräävä Kari Laukkanen.

Juhlakansaa talolla
Vierasjoukon suuruus yllätti järjestäjät. Timo Laukkanen toi omankin pirtinpöytänsä juhlapaikalle, jotta pöytäpaikkoja olisi riittävästi.


Rantasalmen sukukokous 1.7.2006

Puheenjohtaja Aimo
Puheenjohtaja Aimo Laukkanen perinteisessä asussaan toivotti väen tervetulleeksi sukujuhlaan.

Sukuseuramme varsinaista sukukokousta ja -juhlaa vietettiin Savonlinnan lähistöllä Rantasalmella lauantaina 1. heinäkuuta 2006 perinteisesti mitä parhaimmassa kesäsäässä. Paikalle saapui tavanomainen määrä kokousvieraita eli noin 140 henkeä. Hotelli Ruusuhovin miljöö tarjosi sopivat puitteet ”Elettiinpä ennenkin” -teeman toteutukselle: rahvaan kokous ja juhla pidettiin entisen navettarakennuksen ylisellä, ja aamukahvilla sekä lounalla käytiin päärakennuksessa herrasväen puolella. Aurinkoisella pihamaalla kädentaitajat tarjosivat kokousväen katsottavaksi mielenkiintoisia työnäytöksiään. Nukketeatteritaiteilija Juha Laukkanen saapui oopperajuhlilta esittämään lapsille ja halukkaille aikuisillekin nukkenäytelmää Mozartin 250-vuotisjuhlista.

Ruusuhovin navetan ylisillä
Laukkas-viirien katveessa Ruusuhovin navetan ylisillä juhlakansa seurasi kokousta ja ohjelmaa.

Varsinaisessa kokouksessa puhetta johti Heikki Laukkanen Juvalta ja sihteerinä toimi Rauni Laukkanen Valkeakoskelta. Kokouksessa käytiin läpi kolmivuotiskauden 2003 – 2005 toiminta- ja tilikertomukset, ja sukuneuvostolle myönnettiin tili- ja vastuuvapaus. Kokous valitsi sukuseuran puheenjohtajaksi edelleen Aimo Laukkasen Salosta. Sukuneuvoston jäsenyydestä luopuneiden Kaija Oksan, Salla Rossin ja Matti Laukkasen tilalle valittiin uusiksi jäseniksi Anne-Marita Laukkanen Heinolasta, Risto Laukkanen Jyväskylästä ja Ritva Laukkanen Mikkelistä. Kokouksessa esitettiin toivomus mahdollisen sukukirjatyön aloittamisesta ja keskusteltiin siihen liittyvistä ongelmista.

Oskari löytää kauhan halon sisältä
Oskari Laukkasen tyylinäyte aiheesta "Elettiinpä ennenkin". Kauha löytyi halon sisältä.

Lounaaksi nautittiin porsaanfilettä ruistaikinakuoressa. Navetan seinustalla eri käsitöiden taitajat antoivat työnäytöksiä ja myivät tuotteitaan juhlakansalle lounastauon aikana. Mukana olivat taideseppä Heikki Mielonen, tuohityöntekijä Toivo Venäläinen, korinpunoja Aaro Asikainen, huovuttaja Arja Laukkanen, pitsinnyplääjä Eeva Loikkanen, vastansitojat Tapio Pärnänen ja Erkki Kämäräinen ja himmelintekijä Seija Laukkanen. Kansanperinteen tutkija Mare Piho (Laukkanen) oli rakentanut yliselle Siperian setukaisista kertovan valokuvanäyttelynsä. Sukuneuvostosta Reijo Laukkanen ja Oskari Laukkanen olivat koonneet yliselle vanhojen puutyökalujen näyttelyn, ja Oskari antoi veistoesityksiä perinteisiä työkaluja käytellen.

Pärekoreja
Aaro Asikainen työn touhussa. Pärekoreja tutkailevat Eemeli ja Aila Laukkanen Karjaalta. Taustalla työskentelee taideseppä Heikki Mielonen.

Alpo ja Aulis ostavat vastoja
Veljekset Alpo Laukkanen Hollolasta (edessä) ja Aulis Laukkanen Nurmijärveltä ostamassa vastoja Rantasalmen kotiseutuyhdistyksen taitavilta vitsanvääntäjiltä.

Juhlaosuuden aluksi jaettiin kuusi kunniakirjaa sukuseuran hyväksi tehdystä ansiokkaasta ja tuloksellisesta työstä. Kunniakirjan saivat Ansa Haapalainen Joroisilta,Heikki Laukkanen Helsingistä, Heikki Laukkanen Juvalta, Jorma Laukkanen Tampereelta, Matti Laukkanen Helsingistä ja Reijo Laukkanen Riihimäeltä.

Himmelintekijä Seija
Himmelintekijä Seija Laukkanen Enosta näyttämässä Rauni Laukkaselle taitojaan.

Rantasalmen kirkko
Kerimäkeläinen Keijo Laukkanen, "suvun laulaja", esiintymässä Rantasalmen kirkossa suolahtelaisen "suvun kanttorin" Päiviö Turtiaisen (ent. Laukkanen) säestäessä uruilla.

Juhlaesitelmässään sukuneuvoston jäsen, fil. lis. Kari Laukkanen tarinoi maaseutukäsityöläisistä sata vuotta sitten. Häntä avusti juhlapäivän kuuluttajana ja musiikkivastaavana toiminut Päiviö Turtiainen (synt. Laukkanen), joka täydensi esitystä sananparsin ja sattuvin lausahduksin. Juhlaan sisaältyi myös muuta puhe- ja musiikkiohjelmaa sekä juhlaväen antaumuksella esittämiä yhteislauluja. Lopuksi selvisi vielä arpajaisten runsaan palkintopöydän voitonjako, parhaaksi äänestetty Laukkaset-lehden kansikuva ( n:o 2/2002) ja ketjunheittokilvan mestaruuden voittaja, Jukka Savonlinnasta.

Juhlaosuus päättyi kahvin ja mansikkakakun nauttimiseen. Juhlakansa siirtyi Ruusuhovista Rantasalmen kauniisti uudistettuun kirkkoon, jossa aluksi sytytettiin kynttilät 26:lle eri Laukkas-sukuhaaralle. Rovasti Heikki Laukkanen Helsingistä, kanttori-urkuri Päiviö Turtiainen (synt. Laukkanen) Suolahdelta ja laulajana toiminut Keijo Laukkanen Kerimäeltä toimittivat suunnittelemansa musiikillisen ”Kesä ja kiitos” -kirkkohetken.

 
Helsingin sukukokous 28.6.2003

Seuramme yli 700:sta jäsenestä kokoontui noin 130 Helsingin Käpylään Karjalataloon sukukokoukseen ja -juhlaan.

Aamukahvin jälkeen tilaisuus aloitettiin Karjalaisten laululla ja perinteisellä hiljaisella hetkellä, jossa kunnioitetttiin erikoisesti edesmenneen puheenjohtaja Eino Laukkasen muistoa. Sääntömääräistä kokousta johti Heikki Laukkanen Juvalta ja sihteerinä toimi sukuneuvoston sihteeri Ansa Haapalainen. Seuran puheenjohtajaksi valittiin edelleen Aimo Laukkanen Salosta. Sukuneuvoston kokoonpano säilyi lähes ennallaan, sillä vain kahden eronneen tilalle (Matti ja Erkki) valittiin uudet jäsenet (Margit Laukkanen ja Päiviö Turtiainen). Sääntömääräisten asioiden käsittelyn ohessa keskusteltiin vilkkaasti mm. suosituiksi tulleista pienryhmien kokoontumisista.

Lounastauon aikana oli ruokailun lisäksi mahdollisuus tutustua sukuneuvoston kokoamaan hääkuvanäyttelyyn, osallistua vanhojen esineitten arvauskilpailuun ja käydä kiinnittämässä Suomen kartalle nuppineula syntymä- ja asuinpaikkansa kohdalle. Jokaiselle osallistujalle oli lisäksi jaettu kokouspapereitten mukana hänen oma esipolvitaulunsa, jonka avulla saattoi etsiä samaan sukuhaaraan kuuluvia Laukkasia.

Juhlaosuus aloitettiin suvivirrellä, jonka jälkeen rovasti Heikki Laukkanen piti hartauspuheen. Kalevalaisen tervehdyksen jälkeen yhteislauluna laulettu Bellmannin Häämatka johdatti kokousväen juhlaesitelmän teemaan. Fil. lis.Kari Laukkanen esitelmöi aiheesta Vanhat kosinta- ja häätapamme, jota juontajien esittämät sananparret, lorut ja vuorolaulut elävöittivät. Lisäksi kuulimme kupletin Yö Kaivopuistossa, savonkielisen Laukkasten runon ja lounaismurteisen pakinan Kyl enne sentäs kaik ol nii pal helppo. Vielä jaettiin runsaat arpajaispalkinnot sekä selviteltiin yhdessä vanhojen esineitten käyttötarkoitusta. Juhlan lopuksi kajautettiin yhteisesti Savolaisten laulu.

Juhlaväki suuntasi sitten iltapäiväretkelle valintansa mukaan joko Helsingin keskustan nähtävyyskierrokselle tai Tuusulan Rantatien kulttuurimatkalle Ainolaan ja Halosenniemeen. Pieni tihkusadekaan ei haitannut yhdessä viihtymistä onnistuneen kokouspäivän lopuksi.

Laukkaset ylittivät tällä kokouksellaan jopa valtakunnallisen uutiskynnyksen, sillä MTV-3 kävi kuvaamassa juhlaamme saman illan kymmenen uutisten lähetykseen. Näimme siinä otoksia juhlaosuudesta. Samalla haastateltiin lyhyesti puheenjohtajaa ja yhtä sukuseuran jäsentä. Suomen sukututkimusseuran hallituksen edustaja Timo Tuulivaara antoi myös lausuntonsa sukututkimuksen nykytilasta ja -suosiosta. Saimme hienoa mainosta sekä seurallemme että koko sukututkimukselle.

Savonlinnan sukukokous 1.7.2000

Savonlinnan sukukokous vuonna 2000 pidettiin heleässä kesäsäässä Vanhan Kasinon tunnelmallisessa rakennuksessa. Osallistujia oli puolisentoistasataa.

Ilmoittautumisen ja aamukahvin jälkeen aloitettiiin laulamalla yhteisesti Savolaisten laulu. Tervehdyspuheenvuoron pidettyään puheenjohtaja Eino Laukkanen ojensi Laukkasten isännänviirin Kontulan Matti Laukkaselle huomionosoituksena ja kiitoksena hänen aktiivisesta toiminnastaan sukuseuran perustamis- ja alkuvaiheessa. Menneitten sukupolvien kunnioittamiseksi vietettiin hiljainen hetki ja lähetettiin seppelepartio sankariristille.

Virallista, sääntömääräistä kokousta johtamaan valittiin Heikki Laukkanen Juvalta ja sihteeriksi Ansa Haapalaisen Joroisista. Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat ja sukuseuran sekä sukuneuvoston uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Aimo Laukkanen Salosta. Sukuneuvoston jäseninä jatkoivat Jorma Tampereelta, Seija Enosta, Salla Juvalta, Jorma Kuusankoskelta ja Rauni Nurmeksesta. Uusiksi neuvoston jäseniksi valittiin Reijo Tuusulasta, Kalevi Rääkkylästä, Kari Nummi-Pusulasta, Erkki Helsingistä, Kaija Vidistä, Matti Keiteleeltä, Oskari Kuopiosta, Keijo Kerimäeltä ja Ansa Joroisista.

Virallisten asioiden välipalana saimme kuulla kaunista huilumusiikkia. Virallisen osan loppuvaiheessa ojennettiin eroavalle puheenjohtaja Einolle kukat kiitokseksi hänen ansiokkaasta, pitkäaikaisesta työskentelystään sukuseuran hyväksi.

Puolenpäivän tienoilla nautimme lounaan Casinon ravintolassa. Aterian jälkeen kokous jatkui epävirallisempana ja viihteellisempänä. Floridassa asuva Eero toi yllätystervehdyksen Amerikasta. Juhlaesitelmän piti professori Reijo Norio aiheesta Suomalainen tautiperintö ja sukututkimus. Mielenkiintoista esitystä elävöittivät runsaat kansantajuiset esimerkit perinnöllisyydestä. Kuuntelimme vielä heleää kanteleensoittoa ja katselimme rytmikkäitä latinalaistansseja.

Arpajaisten jälkeen uusi puheenjohtaja Aimo lausui muutaman sanan kannustukseksi sukututkimusta aloittaville ja kiitti osallistujia miellyttävistä yhdessäolon hetkistä.

Osa kokousväestä siirtyi sitten kiertokäynnille Olavinlinnaan, osa risteili Laukansaareen museolaiva Savonlinnalla. Laukkalan talon pihamaalla Laukansaaressa vietettiin jo perinteinen juhlahetki kallioon kiinnitetyn muistolaatan äärellä sekä nautittiin talonväen tarjoamat kahvit.

 

Sivun alkuun